Forssassa kootaan opetuspaketti uusiomaa-ainestiedosta

Uutinen 6.5.2019 klo 14.00
Forssa panostaa kiertotalouden mukaiseen maa- ja infrarakentamiseen. Kiertotalouden edistämiseksi kaupungissa ollaan kokoamassa opetuspakettia uusiomaa-ainestiedosta. Tavoitteena on sorvata pikkukaupungille sopiva systemaattinen hyödyntämismalli.

Moni kunta pohtii tällä hetkellä, mistä löytyisi järkevää hyötykäyttöä ylijäämämaille. Helsingin kaupunki on edelläkävijä ylijäämämaa-ainesten hyödyntämisessä. Helsingissä suunnitelmallinen maa-ainesten hyödyntäminen on tuonut miljoonien eurojen säästöt. Käytännössä tämä on toteutettu muun muassa päätoimisen massakoordinaattorin avulla. Pienellä kunnalla ei ole yleensä mahdollisuutta palkata tähän työhön päätoimista henkilöä ja ylijäämämassojen määräkin voi jäädä alle tuhanteen tonniin hiljaisen rakentamisen vuonna.

Forssa tekee parhaillaan yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) kanssa toimintamallia pienen seutukunnan maa-ainesten hallitsemiseksi ja uusiomaa-ainesten hyödyntämiseksi EAKR-rahoitteisessa Forma-hankkeessa, joka päättyy toukokuussa. Hanke keskittyy Forssan, Tammelan ja Jokioisten kuntien alueelle, mutta tarkoitus on, että muut pienet kunnat voivat niin ikään hyödyntää mallia.

Uutinen perustuu Elina Saarisen artikkeliin Maamassoista mahdollisuuksia, joka on julkaistu Uusiouutisten numerossa 3/2019.