Milla Bruneau Lahden ympäristöpääkaupunkihankkeen johtoon

Uutinen 13.9.2019 klo 11.00
Lahden kaupunki valittiin Euroopan ympäristöpääkaupungiksi vuodeksi 2021. Kaupunki haki hankkeeseen johtamisen ammattilaista, jolla vahva kokemus projektijohdosta, yritysyhteistyöstä ja kansainvälisestä toiminnasta.

Tehtävään on valittu yritysjohtaja, tuottaja Milla Bruneau. Hän osoittautui hakemuksen, haastattelun ja henkilöarvioinnin perusteella parhaaksi hakijaksi. Valintaryhmän päätös oli yksimielinen. Ympäristöpääkaupunkihankkeen johtoon oli 22 hakijaa, joista haasteltiin viisi ja henkilöarviointi tehtiin kahdelle hakijalle.

Milla Bruneaulla on pitkä kokemus johtamisesta kansainvälisissä tuotantoyhtiöissä. Bruneau on toiminut Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtajana tällä valtuustokaudella.

Tehtävään valittu johtaja vastaa ympäristöpääkaupunkihankkeen kokonaistoteutuksesta, muun muassa hankkeen resursseista, yleishallinnosta sekä kansallisista ja kansainvälisistä kumppanuuksista. Hankkeen sisällön suunnittelusta, koordinoinnista ja toteutuksesta vastaa aiemmin nimitetty ohjelmajohtaja Saara Vauramo, joka on yksi Suomen johtavista ympäristöalan asiantuntijoista.

Milla Bruneau aloittaa työnsä Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hankkeen johtajana 16.9.2019. Hankeorganisaatiota vahvistetaan vielä tämän syksyn aikana.

Lisätietoja:
konsernipalvelujohtaja Mika Mäkinen
puh. 050 556 9815
 
 
Milla Bruneau
Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki





















 

Lahden kaupunki on voimakkaasti uudistuva 120 000 asukkaan kasvukeskus. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, palvelut korkeatasoisia ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Ympäristön ja muotoilun edelläkävijänä Lahti tarjoaa näköalapaikan kaupunkikehitykseen.