Ajankohtaista - uutiset

Siirry sivulle 1 Siirry edelliselle hakutulossivulle
1
2
3
4
5
6
...
10
Siirry seuraavalle hakutulossivulle Siirry viimeiselle hakutulossivulle

Julkaistu
Ympäristökaupunki Lahti mukana energiansäästötalkoissa

Lahti on mukana valtakunnallisessa Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa.

26.8.2022
Lahden kaupunki huomioi kiertotalouden purkuhankkeissa entistä suunnitelmallisemmin

Lahti on allekirjoittanut kestävän purkamisen green deal -sitoumuksen purkumateriaalien uudelleenkäytön ja kierrättämisen lisäämiseksi. Sitoumusta sovelletaan ensivaiheessa kaupungin vastuulla oleviin...

26.8.2022
Hulevesikaivojen ympärille asennettavilla tarroilla kiinnitetään huomiota lähivesistöjen roskaantumisen ehkäisyyn

Suurin osa vesistöjen roskista on peräisin kaupungeista. Ne kulkeutuvat sinne joko suoraan ihmisen kädestä tai esimerkiksi sadevesien mukana hulevesijärjestelmää pitkin. Pidä Saaristo Siistinä ry:n 15...

16.8.2022
Lahti: Bioneeri tuo biojätekeräyksen pientaloasukkaiden ulottuville

Biojätteen erilliskeräyspalvelun ansiosta Lahden Villähteellä asuvan perheen sekajätteen määrä on kutistunut pieneen osaan entisestä. Palvelu auttaa perhettä elämään toiveittensa mukaan kestävästi.

25.7.2022
Joensuulle rahoitusta kaupunkiympäristön kiertotalouden ja vähähiilisyyden edistämiseen

Ympäristöministeriö on myöntänyt avustusta 20 hankkeelle, jotka edistävät ilmastotyötä ja kiertotaloutta kunnissa. Avustusta jaetaan yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa kehityshankkeille, jotka tähtäävä...

8.6.2022
Joensuuhun Suomen sähköisimpiin kuuluva joukkoliikenne – Länsilinjat tuo kaupunkiin 13 sähköbussia

Joensuun kaupungin tilaamat, ensimmäiset neljä sähköbussia tulevat liikenteeseen 6. kesäkuuta ja loput yhdeksän kesän aikana ennen koulujen alkua.

6.6.2022
Hyvinkää päivittää ympäristöohjelmansa

Hyvinkää on liittynyt HINKU- kuntien verkostoon 2016, FISU-verkostoon 2017 ja kuntien energiatehokkuussopimukseen jo 2004. Näiden verkostojen tavoitteita ja toimenpiteitä on käsitelty yhdessä Hyvinkää...

30.5.2022
Hyvinkäälle KuntaHelmi-avustusta luontokohteiden hoitoon

Uudenmaan ELY-keskus on myöntänyt Hyvinkään kaupungille avustusta KuntaHelmi-erityisavustushankkeisiin. Kaupunki haki avustusta lehtojen ja harjurinteiden hoito- ja kunnostustöihin Sveitsinpuiston luo...

30.5.2022
Blogi: Ilmastotyössäkin tärkeintä on ihmisten johtaminen

Tiekarttojen ja toimenpideohjelmien sijaan ilmastotyössäkin tärkeintä on ihmisten johtaminen. Resurssiviisaiden kuntien talous- ja ilmastojohtaminen (REETTA) -hankkeessa on tehty uraauurtavaa työtä ku...

25.5.2022
Riihimäen maa-ainesten hyödyntämisen kehittämisohjelman avulla kohti resurssiviisaampaa kaupunkia

Riihimäen tiiviissä, tehokkaassa ja täydentyvässä kaupunkirakenteessa tilaa maa-ainesten käsittelylle ja varastoinnille on niukalti. Riihimäen maaperässä on runsaasti savea, joka sellaisenaan on heiko...

21.5.2022
Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmaa päivitetään – asukkaat mukaan kyselyn avulla

Jyväskylän kaupunki päivittää parhaillaan eri yhteistyötoimijoiden kanssa Resurssiviisas Jyväskylä 2040 -ohjelmaa, joka tukee kaupungin eri toimintoja ja toimialoja käyttämään luonnonvaroja, raaka-ain...

20.5.2022
Hämeen ilmastovahti kokoaa maakunnan ilmastoteot yhteen paikkaan

Hämeen ilmastovahti on ensimmäinen maakunnallisesti toteutettava verkkopalvelu, joka kokoaa yhteen palvelussa mukana olevien organisaatioiden ilmasto-, kiertotalous- ja ympäristötoimet. Hämeen ilmasto...

20.5.2022
Joensuun vesihuollon hiilijalanjälkeä selvitetään Vesihuki-hankkeessa

Vesihuollon hiilineutraalisuuden ja kiertotalouden edistäminen (Vesihuki) -hankkeen tavoitteena on edistää vesihuoltolaitosten hiilineutraalisuus- ja kiertotaloustavoitteiden toteutumista sekä päästöv...

19.5.2022
Kuopio: Niiralan Kulman innostaa asukkaita ilmastoviisaaseen elämään

Kuopion kaupungin vuokrataloyhtiö Niiralan Kulma on tehnyt pitkäjänteistä työtä energiatehokkuuden parantamiseksi asuinkiinteistöissään. He ovat vuoden 2022 alussa laatineet oman ympäristöohjelmansa s...

18.5.2022
Iin kunta: Rakennus- ja purkumateriaalien jatkokäyttöä selvitetään Pohjois-Pohjanmaalla

Iin kunnan kehittämisyhtiön Micropolis Oy:n Virke-hanke tähtää rakennusmateriaalien tehokkaampaan hyödyntämiseen Pohjois-Pohjanmaalla. Mukana hankkeessa on yhteensä seitsemän kuntaa: Vaala, Utajärvi, ...

16.5.2022
Riihimäellä järjestettiin ensimmäinen kiertotalousviikko

Riihimäen kiertotalousviikko 9.-15.5.2022 tarjosi tapahtumia ja tietoa kiertotaloudesta. Tapahtumaviikolla nostettiin esiin tietoisuutta sekä kiertotalouden eri puolista että Riihimäellä sijaitsevista...

16.5.2022
Kuopio: Tahkon alueella matkaillaan vastuullisesti

Kuopion Tahkon matkailualueella on tavoitteenaan saavuttaa Sustainable Travel Finland -merkki vuoteen 2024 mennessä. Tavoitteen toteuttamisessa on mukana noin 20 alueen matkailuyritystä.

13.5.2022
Uusi ruokahävikin seurantasovellus käyttöön Kuopiossa

Vuoden 2021 aikana Kuopion kaupungin ruokapalvelut tuottava Servica Oy kehitti uuden hävikin seurantasovelluksen, joka otetaan laajemmin käyttöön vuoden 2022 aikana. Sovelluksen avulla seurataan varas...

12.5.2022
Lahden ympäristöpääkaupunkivuodella pitkälle ulottuvaa vaikuttavuutta

Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi 2021 on vahvistanut Lahden asemaa kansainvälisenä ympäristöasioiden edelläkävijäkaupunkina, tiivistänyt yhteistyötä alueella, kirittänyt ympäristötavoitteiden saavut...

10.5.2022
Etelä-Karjalan Leader-yhdistykset Lappeenrannan kaupungin Greenreality-kumppaneiksi

Etelä-Karjalan Kärki-Leader ry ja Leader Länsi-Saimaa ry ovat liittyneet Lappeenrannan kaupungin koordinoimaan Greenreality-kumppanuusverkostoon. Greenreality-kumppaneihin kuuluu yrityksiä ja yhdistyk...

6.5.2022

Siirry sivulle 1 Siirry edelliselle hakutulossivulle
1
2
3
4
5
6
...
10
Siirry seuraavalle hakutulossivulle Siirry viimeiselle hakutulossivulle